Tervehdys!

Aloitin tämän kirjoittamisen koska huomasin nyt matkatessa Manchesterissä, että netistä löytyy hyvin vähän tietoa siitä mitä kannattaisi nähdä tai kokea tästä suuresta kaupungista. En voi myöskään kieltää sitä etteikö se olisi aiheuttanut minulle myös hieman ylimäärästä aikaa parin viikon matkalleni, mutta tästä tämä luppoaja täyttö lähtee. Tervetuloa matkalleni mukaan!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kolmas päivä toden sanoo


9.10

Eilen olin Englantilaisen rouvan Lean seurassa, joka näytti minulle vähän naapuristoa. Asun siis Manchesterissä esikaupunkiauleella, lähellä paikkaa nimeltään Chalton. Chalton on Manchesterin keskustasta sellaiset suunnilleen neljä kilometriä etelään. 

Chalton on ihan mukavaa aluetta. Asunnot ovat hieman rupsahtaneessa kunnossa, mutta uskon, että alue ei poikkea suuresti Manchesterissä vallitsevasta miljööstä. Täältä löytyy vaikka minkä maalaisia ihmisiä, melkein enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin perienglantilaisia. 


Heti aamulla kävelin Lean luokse. Joimme siellä aamu teet, jonka jälkeen lähdin kuuntelemaan Lean vetämää kuoroa. Tunnilla oli ihana tunnelma ja kaikki olivat hyvin iloisia. Minut esiteltiin ryhmälle kesken tunnin ja tunnin jälkeen melkeinpä kaikki jäsenet tulivatkin peräkkäin kyselemään mistä tulen, kauan olen, viihdynkö täällä. Valtavasti kysymyksiä ja jutustelua aivan vieraiden ihmisten kanssa, mutta samanlaista käytöstä oli ollut edellisenä päivänäkin kun Lea oli vienyt minua ympäri kaupunkia.

Chalton

Jutusteleminen tuntemattomien ihmisten kanssa on yllättävän rankkaa... Joten tunnin jälkeen kaipasin omaa rauhaa ja päätin käydä Chaltonin kirjastossa, joka näyttää todella näyttävä ulkoa. Se on mielestäni ihan näkemisen arvoinen. Manchesterissä ei loppujen lopuksi ole mitään hirveän hienoja tai upeita nähtävyyksiä, mutta kyllä täältä jotain löytyy.


Sisältä kirjasto oli hieman kömpelö, eikä jatkanut samaa loistoa, mitä ulkokuori olisi antanut olettaa

Läheltä kirjastoa löytyi upean näköinen pubi nimeltään The Sedgelynn. Rakennus oli aikaisemmin tarkoitettu snookerin peluuta varten, joten sisätilat ovat korkeat ja näyttävät. Asiakaskunta tuntui olevan vanhempaa polvea ja nuoria näkyi vain tiskintakana tarjoilemassa.
 Kirjastoa vastapäätä taas löytyi todella esteettinen ja pieni kahvila. Kävin siellä nauttimassa kupposen lattea ja brownien palasen. Brownien sisältä löytyi rusinoita, joiden kirpeys ei sopinut pehmeän suklaan makuun. Joten ihmeessä kannattaa kysyä mitä tuote sisältää ennen kuin sellaista alkaa popsimaan. Muuten Tea Hiveissa oli hyvää palvelua (pöytiin tarjoilu) ja kauniisti sisustettu. Suosittelen pientä pientä piipahtamista Tea Hiveiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti